Tuamotu
16º37,682´S, 143º34,334´W, 14.6.2006 Tuamotu, Makemon atolli
Matka Fatu Hivalta kohti Tuamotun atollisaaria alkoi 10.6. kovassa ja repivässä tuulessa. Virittelimme purjeet melko pieniksi, jotta puuskissa ei rikkoutuisi mitään ja meno olisi siedettävämpää. Tuuli oli koko matkan idässä, jopa koillisessa, ja tosi reipasta, 25 - 37 solmua.
Pistimme heti alkumatkasta uistimen veteen ja ihmettelimme, voiko mikään ottaa kiinni lähes koko ajan ilmassa hyppivään muovimustekalaan. Ja samassa siimaa lähti kelalta reippaasti ja vapa taipui luokille. Kala pysyi kiinni puolisen tuntia, mutta siimaa ei saatu kelattua sisään kuin muutama metri. Lopulta kala lähti irti edes näyttäytymättä, mutta jätti onneksi kuvan koukkuineen. Oletamme sen olleen 30 - 40 kilon tonnikalan. Hyvä, että pääsi irti! Emme varmaan olisi saaneet sitä ylös, ja jos vaikka olisi saatukin, ei meistä olisi ollut niin suuren kalan syöjiksi. Saimme samana päivänä korvikkeeksi parin kilon tonnikalan, johon olimme tyytyväisiä.
Mesaanissa oleva suuri Suomen lippumme oli viimeisen Hanavavessa viettämämme yön aikana kietoutunut maston huipussa olevan antennin ympärille niin, että se muodosti ikään kuin ylimääräisen purjeen, jota emme olisi kaivanneet. Toisena purjehduspäivänä lipun naru meni poikki, mutta lippu pysyi tiukasti mastonhuippuun kietoutuneena. Seuraavassa ankkuripaikassa on Riitta ilmeisesti nostettava taas mastoon, mikä käy nykyisin jo vanhalla rutiinilla.
Alkuperäinen kohteemme Raroia piti jättää väliin ensinnäkin siksi, että ankkuripaikka on siellä tuulen puolella ja toiseksi nopeasta matkan etenemisestä johtuen olisimme saapuneet sinne yön pimeydessä. Päätimme sen sijaan tulla suoraan Makemolle, jonka ankkuripaikka on suojaisempi ja johon saapumisemme ajoittui paremmin.
Laskimme tarkoin vuorovesitaulukoista yläveden ja alaveden ja yritimme arvioida ”slackin” eli virtauksen vaihtumisen, jolloin on noin tunnin rauhallinen hetki. Taulukkomme antaa referenssisatamaksi Samoan Pago Pagon ja siihen Makemolle korjaukset. Lisäksi kaikki ovat eri aikavyöhykkeissä ja aika pitäisi osata laskea paikallisaikaan ja tietysti siirtää veneen kello samaan aikaan. Laskelmamme antoi alaveden ajaksi 11.46.
Olimme aukolla hidastusyrityksistämme huolimatta 1,5 tuntia etuajassa. Kävimme lähellä aukkoa katsastamassa tilanteen ja totesimme ulosvirtauksen mielettömäksi. Runsaan 30 solmun tuuli yhdistettynä aukon 8 solmun virtaukseen sai veden lähes lentämään. Jäimme odottelemaan oikeaa hetkeä ja saavuimme aukolle ohjeen mukaan 15 minuuttia alaveden jälkeen. Ainut haitta oli kova tuuli, virtausta ei mielestämme ollut enää nimeksikään. Seuraavaksi yritimme löytää opaskirjan mukaiset merimerkit. Sisäänajon linjat ja reunamerkit olivat helppoja, mutta reitti ankkuripaikalle ei. Merimerkit molemmilta erillisiltä riutoilta olivat kadonneet, mutta riutat löytyivät silmämääräisesti helposti, tosin toinen aivan viime hetkellä.
Opaskirjamme tiedot olivat vanhentuneet. Kylään on rakennettu uusi laituri, ja reitti kulkee nyt eri paikassa. Löysimme ankkuripaikan noin 10 m syvyydessä hiekkapohjassa, jossa on korallia. Ankkurikettinki kolisee niihin ajoittain häiriten yöunta. Paikka on melko suojainen vallitsevilla itä-koillistuulilla. Olemme laguunin ainut vierasvene tällä hetkellä.
Pouhevan kylä on mukavan oloinen ja siisti. Asukkaat saavat toimeentulonsa helmien- ja kopranviljelystä sekä Ranskan valtiolta eri virkanimikkeillä. Kylässä on iso kirkko, kaksi koulua, posti, useita kauppoja ja leipomo. Pankkia ei ole sen paremmin kuin pankkiautomaattiakaan. Postissa ei ole myytävänä postikortteja, mutta sen sijaan siellä on kaksi nettitietokonetta, tosin ainakaan ensimmäisenä päivänä ei ollut yhteyttä. Kaupasta saimme olutta, valkosipulia ja jäätelöt. Leipomossa ei ollut enää klo 11 aikaan leipää, joten teimme tilauksen kolmesta patongista huomiseksi.
Kävimme jollalla tutkimassa saaren läntistä rantaa. Rannassa on tasaisin välein taloja ja helmifarmeja näyttää olevan paljon. Yritimme mennä sisääntuloaukon toiselle puolen asumattomalle alueelle, mutta sekin on kovan virtauksen vuoksi ajoitettava ”slackiin”.
Seuraavan yön aikana ankkuripaikkamme kävi tukalaksi. Tuuli oli noussut 25 - 30 solmuun ja kääntynyt kaakkoon, jolloin se puhalsi laguunin poikki esteettä ankkuripaikalle. Veneen kääntyessä ankkuriketju oli jäänyt korallien taakse, ja aallokossa poukkoillessamme joustoköysi meni poikki. Ketju tuli onneksi pois korallin takaa. Ketjukoukku oli varmistusköydellä kiinni, joten solmimalla joustoköyden uudestaan, saimme ankkurin taas turvallisesti kiinni. Päätimme kuitenkin lähteä vielä saman päivän aikana.
Laskimme taulukoiden avulla, että alavesi olisi klo 13.56. Ehdimme siis vielä käydä postissa, jossa netti ei vieläkään toiminut, ja leipäkaupassa hakemassa tilaamamme patongit. Kirje Suomeen maksoi 90 frangia ja kolme patonkia 180 frangia eli leipä on suhteellisen halpaa.
Postimestari ajoi myöhemmin peräämme autolla kertomaan, että nettiyhteys olisi nyt kunnossa, ja skootterilla ajava herrasmies pysähtyi toivottamaan meidät tervetulleeksi saarelle. Hän kertoi, että aivan laiturin viereen voisi tulla ankkuriin. Tuulen suunta ja voimakkuus olivat kuitenkin sellaiset, että katsoimme parhaaksi lähteä. Vierailu mukavan tuntuisessa kylässä jäi tosin harmittavan lyhyeksi.
Puolenpäivän aikaan olimme valmiit ankkurin nostoon ja 120 mailin matkaan kohti Kauehin atollia. Ankkuri tuli ihme kyllä ongelmitta ylös korallien välistä, ja olimme aukolla 15 minuuttia ennen laskettua ”slackia”. Loki toimii taas anturin puhdistuksen jälkeen: mittariemme mukaan ulosvirtausta oli vain 0,5 solmua, ja ulosajo oli sen mukaisesti helppo.
Tuuli oli alkumatkan noin 20 solmua idästä ja etenimme mukavasti reittipisteeseen. Vaikka jouduimmekin tekemään ylimääräisen kymmenen mailin lenkin tuulen siirtyessä kaakkoon, nopeutemme oli niin hyvä, että saavuimme Kauehin sisäänajoon aamulla, siis lähellä ylävettä. Laguuniin mentäessä ylävesi on aina huonompi vaihtoehto, koska virtaus laguunista ulos on kaksinkertainen alaveden jälkeiseen sisään virtaukseen verrattuna, ja virran suunta on tietysti vastainen.
Ongelmallisempaa oli se, ettei Kauehia löydy Admiraltyn taulukosta. Meillä oli käytettävissämme kolme erilaista yläveden aikaa; Charlie’s Charts -opaskirjan mukaan klo 09.15, s/y Endurancen matkakertomuksen laskentaohjeen mukaan klo 06.45 ja oma arviomme klo 07.55. Päätimme mennä katsomaan, koska tuloaikamme oli klo 09.30. Saapuessamme aukolle totesimme, että Charlie on väärässä, koska ulosvirtaus oli jo melkoinen. Päätimme kuitenkin yrittää sisään laguuniin, koska tuuli oli sivumyötäinen 20 - 25 solmua ja kone antoi lisäapua. Virtaus oli aukossa pahimmillaan viisi solmua, mutta kriittinen matka oli onneksi vain noin 100 metriä. Selvisimme sisäänajosta kohtuullisen hyvin, mutta päätimme, että tästä lähtien menemme aukosta vain lähempänä slackiä.
15º49,556´S 145º07,048´W, 17.6.2006 Kauehin atolli
Kauehin laguuni on noin yhdeksän mailia leveä, ja pieni Tearaveron kylä sijaitsee aivan sen toisessa laidassa. Purjehdusoppaiden antamat ohjeet olivat selkeät, ja muutama matkalla ollut riutta oli hyvin merkitty. Ankkuroimme kylän edustalle suojaiseen paikkaan noin kahdeksan metrin syvyyteen hiekkapohjaan. Totesimme olevamme jälleen ainut vene koko laguunissa.
Seuraavana aamuna ajoimme jollalla läheisen lahden pohjukkaan ja kävelimme sieltä saaren poikki valtameren puolelle. Nautimme kävelystä korallihiekassa ja keräsimme korallien joukosta kauniita kotiloita. Seuraamme liittyi pian kolme pientä tyttöä, jotka auttoivat meitä kotiloiden etsinnässä. Vaikka meiltä puuttuikin yhteinen kieli, ymmärsimme että tytöt halusivat tulla käymään veneellä.
Palattuamme veneelle tekemään lounasta näimme kohta kuinka kuusi lasta lähti uimaan kylärannasta veneellemme, joukossa tietysti merenrannalla tapaamamme tytöt. Tarjosimme heille karkkeja, ja Latte sai pitkästä aikaa leikkikavereita. Vierailun jälkeen Pekka vei lapset jollalla takaisin kylään. Rantaan ajoi samanaikaisesti myös kaksi pikavenettä, ja lasten kertoman mukaan toisessa oli pappi, joka tuli pitämään jumalanpalveluksen, olihan huomenna sunnuntai.
Veneemme alle on muuttanut kymmenkunta puolimetristä kalaa, jotka syöksyvät heti katsomaan, jos veneestä heittää jotakin veteen. Latten kuivamuona näyttää olevan niiden herkkua. Joukossa on mm. remoroja, joilla on päässä eräänlainen imukuppi, jolla ne kiinnittyvät veneen pohjaan. Joukossa on myös nokkakaloja, jotka jäävät selvästi alakynteen taistelussa ruoasta. Riutoilla on paljon kaloja, runsaasti myös sellaisia joita emme ole koskaan aiemmin nähneet. Rantaretkelle mennessämme olimme ajaa yli metrin mittaisen manta-rauskun päälle. Yhteenkään haihin emme toistaiseksi ole törmänneet!
Kauehin, niin kuin monen muunkin Tuamotun atollin, pääelinkeinoja ovat helmen- ja kopranviljely. Suurin osa saarta on kookospalmujen peitossa, ja laguunissa on joka puolella helmifarmien poijuja. Matkailua ollaan myös kehittämässä, mutta vielä toistaiseksi se on ns. lapsenkengissä, meidän onneksemme.
20.6.2006 Kauehi
Olimme saaneet olla kokonaista kolme päivää yksin laguunissa, mutta eilen aamulla seuraksemme saapuivat mm. Interlude, Uterus, Poco Andante sekä suomalainen Ninni, jossa matkaavat Mikko, Yrjö ja irlantilainen John.
Kävimme ensin tervehtimässä suomalaisia purjehtijoita ja lähdimme sitten retkelle atollin itäreunalle merenrannalle. Jätimme jollan laguunin puolelle ja kävelimme kopraviljelmän halki saaren poikki. Nautimme lounaan rantapalmujen alla, minkä jälkeen menimme tutkimaan saaren ulkoriuttaa. Kalojen, rapujen ja korallissa kiinni olevien ”kaunishuulisten” simpukoiden lisäksi ihastelimme piikittömiä merisiilejä, jollaisia emme olleet koskaan aiemmin nähneet. Kyläkauppias kertoi myöhemmin, että ne ovat paikallisten suurta herkkua. Olisikohan pitänyt maistaa?
Laguunissa pysähdyimme vielä snorklaamaan pieneen lahdelmaan, jonka merenalainen maailma oli järisyttävän hieno: mahtavia korallimuodostelmia, simpukoita ja paljon erilaisia kaloja. Riitan mukaan kukaan ei pysty piirtämään tai maalaamaan niin värikästä ja kaunista kalaa etteikö luonnosta löytyisi vielä värikkäämpiä ja kauniimpia. Harmittelimme vain vedenalaisen kameran puuttumista. Tulevaisuudessa asia korjataan!
Seuraavana päivänä oli tarkoitus jatkaa matkaa iltapäivällä Toaun atollille. Aamupäivällä menimme ensimmäistä kertaa Tearaveron kylään, jossa on noin 200 asukasta. Ensimmäinen kohteemme oli kylän kaunis kirkko, seuraavaksi menimme kauppaan ja sitten tutustumaan kylän ensiapuasemaan ja sen sairaanhoitajaan Lydiaan.
Kuulimme Mikolta, että samana päivänä kello kaksi on mahdollisuus ostaa helmiä kyläkauppiaan puolisolta. Kaikkien veneiden miehistöt kokoontuivat siis kello kahdeksi kaupan eteen, jonne ilmestyi pieni kuorma-auto. Nostimme kaupan edustalta pari pitkää penkkiä ja muutaman muovituolin auton lavalle istuimiksi ja lähdimme helmiretkelle. Mukaan tulivat myös Lydia ja hänen tyttärensä.
Ajoimme ensin kylän itäreunaan katsomaan miten helmisimpukoiden kuorista valmistetaan koruja. Sitten matka jatkui kylän läpi saaren toiseen laitaan lentokentälle. Papeetesta tulee lentokone kerran viikossa, useimmiten keskiviikkona. Kaikki tietävät aikataulun, joten turva-aitoja ei tarvita. Teimme kunniakierroksen ajamalla kiitoradan päästä päähän ja kävimme punnitsemassa itsemme lentokenttärakennuksen vaa’alla. Tämä oli muuten ensimmäinen näkemämme lentokenttä, jossa on oma laituri. Tämän jälkeen ajoimme helmifarmille tekemään kauppoja. Ensin kaikille tarjottiin kookospähkinä juotavaksi ja sitten pöydälle levitettiin kolme kasaa erikokoisia helmiä, joista jokainen sai vapaasti valita omansa.
Helmikauppoja syntyi runsaasti joko rahalla tai vaihtokauppana, sillä hinnat olivat enemmän kuin edulliset: 8 dollaria pienet ja 15 dollaria isot. Vierailun päätteeksi isäntämme pyysi naiset luokseen ja antoi jokaiselle heistä vielä helmen lahjaksi.
Palasimme retkeltä niin myöhään, ettemme voineet enää lähteä vuorovesivirtaa vastaan. Laskelmien jälkeen päätimme nostaa ankkurin seuraavana aamuna klo 06.00 ja purjehtia 70 mailin päähän Toaulle, jos tuulet vain sallivat.